Vaasan Oy kehittää toimintaansa yleisöjen ja suoran asiakaspalautteen avulla

August Alexander Levón perusti Vaasaan höyrymyllyn vuonna 1849. Vaasan leipä- ja -leipomotuotteet ovat olleet siitä saakka – viimeisten 170 vuoden ajan – tuttu näky suomalaisissa ruokapöydissä. Nykyään Vaasan Oy:llä on noin 1 400 työntekijää Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Osana maailmanlaajuista Lantmännen Unibake -leipomoryhmää yhtiöllä on toimintaa yli 20 maassa ja se kuuluu Euroopan johtavien leipomoyritysten joukkoon. Tässä artikkelissa kerrotaan, miten Vaasan Oy seuraa muuttuvia kuluttajatrendejä ja ottaa yleisönsä mukaan tuotteidensa laadun optimointiin ja kuluttajakokemuksen kehittämiseen.

Kun perinteet, innovaatio ja muuttuvat makutottumukset kohtaavat

Viimeisen 170 vuoden aikana kehittynyt perinne, tietotaito ja ammatillinen intohimo kiivaasti kilpaillussa elintarviketeollisuudessa on jo sinänsä ihailtavaa, myös kansainvälisessä mittakaavassa tarkasteltuna. Kahden vuosisadan aikana trendit, makutottumukset ja kuluttajakäyttäytyminen ovat myös muuttuneet merkittävästi. Jo viimeisten kymmenen vuoden aikana olemme saaneet todistaa uuden merkittävän trendin – kaurapohjaisten leipomotuotteiden ja leipien – nousua. Terveys- ja ympäristötietoisuus sekä edistyneeseen elintarviketieteeseen perustuvat erityisruokavaliot vaikuttavat merkittävästi myös alan tuotekehitykseen.

”Olemme ylpeitä tuotteistamme, kuten kattavasta kauratuotevalikoimastamme ja nykyaikaisista ruistuotteistamme, joita ovat esimerkiksi Ruispalat Ohut Herkku ja Suomen suosituin leipä Vaasan Ruispalat”, kertoo Vaasan Oy:n kaupallinen johtaja Minna Cousins. ”Pyrimme haastamaan itsemme kaikessa tekemisessämme. Tavoitteenamme on vastata asiakkaidemme tarpeisiin ja tarjota ihmisten ruokapöytiin parhaat, terveellisimmät ja maukkaimmat leivät”, Cousins jatkaa. ”Menestyksemme edellyttää, että kuuntelemme jatkuvasti markkinaa, tunnistamme uudet trendit, kehitämme tuotteitamme ja pysymme lähellä kuluttajia. Siinä on monta palaa purtavaksi, mutta onnelliset, tyytyväiset asiakkaat ovat meille paras mahdollinen palkinto”, Cousins lisää.

Vaasan Ruispaloja K-Citymarket Ruoholahden hyllyssä Helsingissä, Suomessa.

VAASAN RUISPALOJA K-CITYMARKET RUOHOLAHDEN HYLLYSSÄ HELSINGISSÄ.

Syömämme leivän, kuten vaikkapa Vaasan Ruispalojen, taustalta löytyy valtava määrä työtä, testejä, tietotaitoa ja kokemusta. Itse leivän syömisen kokemus on lisäksi erilainen eri ihmisille. Jokaisella ihmisellä on omat, vaihtelevat tarpeensa, kuten se, missä tilanteissa ja olosuhteissa leipää yleensäkään syödään. Vaasan Oy käsittelee näitä tarpeita erityisten kohdeyleisöjen kautta, jotka auttavat yhtiötä pysyttelemään markkinan kärjessä.

Valtteina erityiset kohdeyleisöt ja asiakasymmärrys

Osa meistä kuluttajista suosii elintarvikkeita, jotka auttavat meitä pysymään terveinä ja tuntemaan olomme hyväksi. Toiset puolestaan suosivat tuotteita, jotka ovat hyväksi lapsille ja sisältävät lasten kasvua ja kehitystä tukevaa ravintoa. Ja heitäkin on, jotka valitsevat herkullisen maun, vaikka se tarkoittaisikin terveellisyydestä tinkimistä. ”Oikeaa” tai ”väärää” preferenssiä tai makutottumusta ei ole olemassakaan – on vain erilaisia ihmisiä, joiden mieltymykset eroavat toisistaan. Yritysten on tästä syystä tärkeää ymmärtää näitä keskeisiä mieltymyksiä ja trendejä, ja luoda niiden pohjalta vahva tuotevalikoima, joka on suunniteltu vastaamaan erilaisiin tarpeisiin.

”Tärkeintä on jatkuva oppiminen. Trendit muuttuvat jatkuvasti, mikä tarkoittaa, että meidän on kuunneltava kuluttajia ja opittava pysymään kehityskäyrän edellä”, kommentoi Minna Cousins. ”Olemme tehneet merkittävää strategista työtä leipomotuotteisiin liittyvien trendien ja käyttäytymismallien tunnistamiseksi. Tämän työn perusteella olemme määrittäneet tiettyjä käyttäytymismalleja vastaavia kohdeyleisöjä, joilla on suora linkki tuotevalikoimaamme”, Cousins lisää.

Vaasan Oy aloitti yhteistyön Crowstin kanssa keväällä 2020 mahdollistaakseen pulssinomaisen tiedon ja oppimisen suoraan kuluttajilta. Yksi tämän yhteistyön avaintekijöistä on ollut edellä mainittujen, strategisen työn pohjalta määriteltyjen reaalimaailman kohdeyleisöjen perustaminen sekä siten merkityksellisen asiskasymmärryksen vahvistaminen Crowstin digitaalisen palvelualustan avulla.

”Kohdeyleisöjen merkityksellisyys ja reaalimaailman vastaavuus sekä Crowstin kyvykkyys tuottaa tietoa nopeasti asiakasymmärryksen tueksi on ollut meille korvaamatonta.” – Mariana Liljeström, tutkimuspäällikkö, Vaasan Oy

”Meille yleisöt tarkoittavat paljon muutakin kuin stereotyyppisiä ostajaprofiileja. Yleisöt sisältävät aitoja ihmisiä, jotka elävät elämäänsä ja ilmaisevat mielellään mielipiteensä tuotteistamme ja konsepteistamme ja kertovat meille, miten voisimme palvella heitä paremmin. Olemme innoissamme saadessamme olla vuorovaikutuksessa näiden tosielämän kohdeyleisöjemme kanssa, jotka auttavat meitä kehittämään tuotteistamme entistäkin parempia. Kohdeyleisöjen merkityksellisyys ja reaalimaailman vastaavuus sekä Crowstin kyvykkyys tuottaa tietoa nopeasti asiakasymmärryksen tueksi on ollut meille korvaamatonta”, toteaa Vaasan Oy:n tutkimuspäällikkö Mariana Liljeström.

Lisätietoa kohdeyleisöistä ja niiden merkityksestä paremman asiakasymmärryksen ja asiakaskokemuksen kehittämisessä voi lukea aiemmassa aiheeseen liittyvässä blogikirjoituksessamme. Tarjoamme asiakkaidemme käyttöön osana palveluamme myös yleiset ruoka-, muoti- ja teknologisen kehityksen alueiden kohdeyleisöt. Näihin yleisöihin liittyviin alasegmentteihin, innovaattoreista hitaammin syttyviin “perässä hiihtäjiin” (Innovators, Early Adopters, Early Majority, Late Majority, Laggards), voidaan myös kohdentaa tutkimuksia aina tarpeen mukaan. Lue lisää täältä.